Balkan 2013: Mostar

Aamun sarasteassa meitä lähti iso porukka hostellilta kohti Sarajevon juna-asemaa. Koska lähtijöitä oli paljon, jaettiin taksit joiden hinnaksi ei tullut paljon mitään. Seuraavana kohteena oli Mostar läntisessä Bosnia-Hertsegovinassa. Junia kulkee Sarajevosta Mostariin vain kahdesti päivässä ja olin päätynyt ottamaan aamujunan, koska maisemat olivat kuulemma hienot matkalla. Hintakin oli halvempi kuin bussilipussa. Jaoin vaunuosaston yhden tutun britin ja kahden tutun amerikkalaisen kanssa. Noh, se maisemien katselu jäi lopulta aika vähiin sillä meiltä kaikilta oli taju pois aika nopeasti. Hienoja vuoria näin aina vaihtaessa asentoa. Mostarissa konduktööri kävi huutamassa meidät hereille.

Juna-asemalta suuntasin etsimään hostelliani, joka sijaitsekin aivan sen lähellä. Kaduilla ei kuitenkaan ollut nimikylttejä, joten kävin yhdessä väärässä hostellissa ennen kuin löysin omani. Olin varannut paikan Majdas Hostelista, jonka sisäpihalla oli vielä aamiainen käynnissä, kun tulin paikalle. Hostellissa oli joka aamu tarjolla omistajan itse kokkaama aamiainen mikä oli todella hyvää! Juteltuani hieman muiden asukkaiden kanssa olo oli ensiksi hieman outo sillä vaikutti, että olin saapunut jonkinlaiseen kulttiin sillä kukaan ei näyttänyt haluavan lähteä pois hostellista ja kaikki suosittelivat suu vaahdoten hostellin järjestämää päiväretkeä. Noh päädyinkin sitten varaamaan paikan seuraavan päivän retkelle.

Huonepaikkani saatuani lähdin kävelemään kaupungille. Mostar ei ole iso kaupunki joten saavuin nopeasti jo sen vanhan kaupungin alueelle. Vanhassa kaupungissa on sööttejä kivitaloja ja monta moskeijaa, mutta se ei ole kovin suuri aluea. Turisteja toki oli paljon, joista suurin osa oli päiväretkeilijöitä Kroatian ja Montenegron rannoilta. Mostarin kuuluisin nähtävyys on sen vanha silta, jonka ottomaanit aikanaan sinne rakensivat. Kroaatit kuitenkin räjäyttivät sen vuonna 1993 Bosnian sodasssa, mutta nyt silta taas seisoo ylpeänä Neretva-joen yllä. Ensi näkymä sillasta oli vaikuttava ja tietysti tuli paljon räpsittyä kuvia. Siltaa ihailemasta tapasin myös brittituttuni ja yhdessä jatkoimme kaupungin tutkiskelua. Vanhan kaupungin jälkeen kävimme myös katsomassa kaupungin uudempia osia, josta löytyy mm. Bruce Leen patsas sekä pommitettuja pankkirakennuksia. Nautimme lounaaksi hyvää burekkia ja jäätelöä. Lähdimme takaisin hostellille ja sovimme, että tapaamme illalla ja menemme yhdessä syömään.
Illalla kumpikin meistä oli koonnu porukan kokoon hostelleiltamme ja meitä lähti iso porukka nauttimaan merenantimia ravintolaan. Söin juustolla täytettyjä mustekaloja, jotka oli erinomaisia! Ruoan jälkeen lähdimme vielä oluelle, jonka jälkeen oli aika mennä nukkumaan ja odottamaan huimista päiväretkeä, joka tulisi viemään koko päivän.

Seuraavana päivänä oli retken aikana. Retken parhain anti oli oppaamme kertomat tarinat hänen kokemuksistaan sodasta ja sen vaikutuksista Bosnian nykyiseen tilanteeseen. Opas on suurin syy minkä takia suosittelen retkelle lähtöä, hän osasi olla samalla sekä hullu että opettavainen. Hullu mm. sen takia, että ajateltiin ties millä eri tavoilla ja luukutettiin musiikkia täysillä. Ja kaikille ei muuten riittänyt istumapaikkoja, vaan osa istui takarontissa bassojen päällä. Mutta retkeen kuului pysähtymiset 4 eri paikassa. Ensiksi kävimme Međugorjen pyhiinvaelluskylässä, jossa 80-luvulla muutamat lapset näkivät Neitsyt Marian ja nykyään se on suuri turistikohde pyhiinvaeltajille. Seuraavaksi pysähdyimme Kravicen vesiputouksilla, jossa kävimme uimassa erittäin kylmässä vedessä ja nautimme herkullisen lounaan. Vesiputouksien jälkeen vierailimme Počiteljin kylässä, joka on vanha keskiaikainen kylä ottomaanivaikutteilla. Kylän sijainti on hieno jokilaakson rinteessä muurien ympäröimänä. Nautimme kylässä iltapalaa vanhan rouvan luona, joka on yksi harvoista kylään sodaan jälkeen palanneista. Viimeiseksi kävimme Blagajin kylässä, jossa sijaitsee sufilainen luostari todella upeassa paikassa kallioseinämän alla. Luostarin vieressä on luola, jonka sisältä virtaa joki.
Tulimme takaisin retkeltä hostellille vasta lähes keskiyöllä, mutta päivä oli todella antoisa ja opettavainen. Seuraavana aamuna otin bussin kohti reissun viimeistä kohdetta eli Kroatian Dubrovnikia.

Balkan 2013: Sarajevo

Bussi saapui Sarajevon kaukaisemmalle bussiasemalla kuuden aikoihin aamulla ja ilma oli todella kylmää. Koska kukaan ei ollut osannut kertoa aiemmin kertoa kummalle Sarajevon bussiasemista bussi saapuisi, täytyi minun ensiksi selvittää missäpäin Sarajevoa olin. Sekin oli yllättävän vaikeaa, mutta lopulta sain tietää olevani kaukaisemmalla asemalla joten otin halvan taksin hostellilleni, joka sijaitsi aivan keskustassa.
Hostellilla oli vielä hiljaista sinne saavuttuani. Koska oli vielä aikaista, jäin odottelemaan huoneeni vapautumista hengaillen internetissä. Sain nauttia hostellin aamiaisen ja sen jälkeen pääsin vihdoin nukkumaan unettoman bussimatkan jälkeen.
Heräsin päiväuniltani myöhään iltapäivällä. Illalla liityin Couchsurfer-tapaamiseen. Kiersimme muutaman baarin, mm. yhden mainion panimobaarin.

Seuraavana päivänä olikin sitten aika aloittaa kaupungin tutkiminen. Ensiksi suuntasin katsomaan Franz Ferdinandin murhapaikkaa sillä se sijaitsi aivan hostellin läheisyydessä. Paikalla oli paljon turisteja juuri silloin ja näin vain nopean vilauksen muistokyltistä. Sen jälkeen kävelin joenvartta pitkin kohti vanhaa kaupunkia. Sarajevon vanha kaupunki on upea paikka. Alue toi mieleeni hieman Istanbulin vanhat osat, mutta Sarajevossa on paljon kotoisampi tunnelma. Nautin erinomaisen cevapi-lounaan eräässä ravintolassa alueella ja jatkoin sen jälkeen vanhan kaupungin tutkiskelua. Sarajevo on upea sekoitus eri uskontokuntien sekoituksia. Vanhaa kaupunkia hallitsevat moskeijat, mutta sen ulkopuolella nousee monien kirkkojen tornit. Sen ansiosta kaupungissa on ainutlaatuinen tunnelma.
Vanhan kaupungin jälkeen kuljeskelin ympäri keskustaa ja joenrantaa ihaillen arkkitehtuuria ennen kuin palasin hostellille lepäämään.
Illalla tapasin Montenegrossa tapaamani suomalaisen tuttavani. Hän oli kutsunut minut katsomaan kanssaan elokuvaa Sarajevon kansainvälisille elokuvafestivaaleille, jotka sattuivat olemaan käynnissä samaan aikaan. Menimme katsomaan espanjalaisen elokuvan Blancanieves, joka oli erittäin hyvä. Elokuvateatterina toimi erään kerrostalon takapiha. Talojen asukkaat istuivat parvekkeilla elokuvaa katsomassa, mutta on varmaan ärsyttävää muutaman viikon ajan kun isot leffat pyörivät takapihalla. Elokuvan jälkeen sen ohjaaja tuli vielä sanomaan muutamat kiitokset yleisölle.
Suuntasin kaverini kanssa jälleen kerran tapaamaan sohvasurffaajia, joiden kanssa loppuilta sujui rennoissa merkeissä.

Seuraavana päivänä tarkoitukseni oli mennä vierailemaan Bosnia-Hertsegovinan kansallismuseossa. Pitkän kävelymatkan jälkeen läpi Sarajevon modernien osien saavuin museolle, jonka ovet oli laudoitettu kiinni ja ovessa oli isolla teksti kertoen, että se oli suljettu. Ainakin sain ihailla matkalla Bosnian parlamenttia ja kuuluisaa Holiday Inn -hotellia. Museolta lähdin kävelemään vastakkaiselle puolella kaupunkia. Pitkän matkan jälkeen saavuin vihdoin kukkulan juurelle, jonka päällä sijaitsee linnoituksen rauniot. Kukkulan rinteessä on kaunis islamilainen hautausmaa. Jyrkän mäen ylös selvittyäni avautui linnoitukselta upea näkymä yli Sarajevon. Istahdin lepäilemään joksikin aikaa ihaillen maisemia. Linnoitukselta suuntasin takaisin hostellille hengailemaan.
Illalla suuntasin kahden muun kanssa hostellilta yksille baariin. Löysimme kivan meksikolaisbaarin ja huomasimme nopeasti, että tämä tulee tuskin jäämään muutamaan drinkkiin, kun litran cocktaileja sai muutamalla eurolla. Muutaman muun baarin ja ruokapaikan jälkeen päädyimme clubille ja sieltä menimme vielä yhteen baariin ennen kuin suuntasimme nukkumaan takaisin hostellille. Ilta oli todella kiva!

Aamulla olo olikin sitten sen mukainen. Suuntasin eilisiltaisten kaverien kanssa aamiaiselle/lounaalle syömään upeita burekeja, mitä oli muutenkin tullut syötyä paljon reissun aikana. Mutta Sarajevossa burekit ja jogurtti oli erityisen hyviä aina ja kaikkialla! Lounaan jälkeen suuntasin opastetulle kierrokselle Tunnelimuseoon. Matkalla museoon opas näytti keskustan alueelta paikkoja, jossa sodan jäljet ovat näkyvissä erityisen hyvin. Tunnelimuseossa tutustuimme tunneliin, jonka avulla pystyttiin kuljettamaan ruokaa ja tavaroita kaupunkiin, joka oli täysin serbien piirittämä Bosnian sodan aikana. Kierros oli todella mielenkiintoinen ja opettava ja ilman opasta museosta ei olisi sanut mitään irti. Paluumatkalla kaupunkiin kiersimme lisää asuinalueita katsellen pommitusten jälkiä, joita ei ole ollut varaa korjata.
Koska itseäni vielä kierrokselta palatessa vaivasi pieni krapula, palasin takaisin hostellille. Jouduin vaihtamaan huonetta sillä halusin vielä majoittua yhden yön ajan, mutta alkuperäinen huoneeni oli jo varattu loppuun. Illalla kävin vielä muutaman tutun sohvasurffaajan ja hostellilaisen kanssa polttelemassa vesipiippua. Viimeinen ilta Sarajevossa oli rauhallinen ja tiesin, että jäisin ikävöimään kaupungin rentoa tunnelmaa

Balkan 2013: Montenegro

Bussi saapui Ulcinjiin viiden aikoihin aamulla. Bussi oli kulkenut Albanian läpi ja rajalla kävinkin hieman tallustelemassa Albanian maaperällä. Mutta nyt oltiin Montenegrossa ja olimme nälkäisiä. Asemalla oleva kioski oli kuitenkin vielä kiinni eikä lähistöllä näkynyt muita kioskeja tai kauppoja. Otimme aamun ensimmäisen bussin noin puolen tunnin odottelun jälkeen kohti Baria. Bussimatka sujui nukkuessa ja saavuimmekin Bariin nopeasti. Barissa ostimme liput ensimmäiseen bussiin jolla pääsi Kotoriin. Odotellessamme saimme vihdoinkin ruokaa Barin aseman kahvilasta. Bussimatka Kotoriinkin sujui nukkuessa, hassua että aamuruuhkabussissa pystyy nukkumaan paremmin kuin yöbussissa. Heräsin sopivasti, kun bussi oli ohittamassa Sveti Stefania, joka on pieni saari rannikolla, jolla sijaitsee kylä, joka on nykyään loistohotelli. Näkymä tieltä saarelle oli hieno. 

Seuraavan kerran heräsin, kun bussi jo parkkeerasi Kotorin bussiaseman pihaan. Hyvästelin matkaseuralaiseni sillä he majoittuivat eri hostellissa ja lähdin etsimään omaani. Hostellin löytäminen ei ollut helppo tehtävä sillä sitä ei ollut merkitty millään tavalla. Kun seisoskelin oikean osoitteen edessä, tuli eräs mies kyselemään etsinkö hostellia. Sanoin etsiväni hostelliania ja mies olikin yksi heidän työntekijöistään. Check-inniä ei voinut vielä tehdä, joten jätin tavarani toimistolle ja lähdin tutkimaan kaupunkia. Kotorin vanha kaupunki ei ole iso alue ja rakennuskannaltaan hyvin tiivis. Joten paikka oli todella nopeasti kierretty. Kävin vierailemassa St. Tryphionin katedraalin sisällä, mutta muuten tyydyin ihailemaan paikkoja ulkoa päin. Kävin uudestaan bussiasemalla kyselemässä tietoja jatkoyhteyksistä ja takaisin tullessa ostin leipomosta herkkuja. Kävelin vielä hieman kaupunkia suojaavan vallin ja vallihaudan vierellä kunnes suuntasin takaisin hostellille. Samainen työntekijä bongasi minut taas kadulta ja opasti minut huoneeseen, joka sijaitsi eri rakennuksessa kuin toimisto. Asetuttani taloksi ja tervehdittyäni muut sinä aamuna saapuneet uudet huoneen asukkaat kävin nukkumaan, koska unenpuute edelliseltä yöltä alkoi painaa aika vahvasti.

Monta tuntia myöhemmin heräsin paljon pirteämpänä. Huone oli saanut paljon uusia asukkaita ja juttelimme kaikenlaisia mukavia. Huoneeseen oli saapunut toinen suomalainenkin, joka juteltuamme paljastuikin kaverini kämppikseksi, jota en ollut vielä tavannut! Lähdimme hostelliporukan kanssa yhdessä kiertelemään baareja. Menimme ensiksi yhteen rantabaariin, joka on ehdottomasti yksi parhaimman maiseman omaavista baareista. Rantabaarin jälkeen kävimme rantaravintolasta, jonka jälkeen aloitimme varsinaisen baarikierroksen. Eräässä muurin vieressä sijainneessa ulkoilmabaarissa oli aivan loistava livebändi esiintymässä!

Aamulla heräsin aikaisin, jotta ehtisin kiipeilemään kaupungin muureilla ennen kuin kaikki risteilijäturistit saapuvat sinne. Kotorin kaupunginmuurit kohoavat pitkin vuoren rinnettä kuin pieni Kiinan muuri. Kiipeäminen oli itselleni aika raskasta, mutta kyllä siitä selvittiin. Alastulo ei ole yhtään helpompaa sillä polku on todella kivikkoinen ja epätasainen. Maisemat olivat kyllä upeat. Kiipeilyn jälkeen hankin aamiaista ja kävin ostamassa bussilipun Montenegron pääkaupunkiin Podgoricaan. Menin vielä hetkeksi huoneeseen lepäilemään ja muut olivat vasta heräilemässä, kun tulin takaisin. Check outin koitettua keräsin tavarani ja lähdin lounaalle. Myöhemmin suuntasin bussille ja sitten alkoi matka kohti Podgoricaa. Maisemat olivat matkalla todella upeat ja tiet kiemurtelevia, bussi pysähtyi Budvan ja Cetinjen kaupungeissa.

Podgorica sijaitsee tasangolla, ja on erittäin tasainen kaupunki. Pyöräily näyttikin olevan suosittua. Minulla oli 5 tuntia aikaa kierrellä kaupunkia, jonka jälkeen oli vuorossa yöbussi kohti Sarajevoa. Podgoricassa ei ole paljoa nähtävää. Kävelin katsomaan kaupungin suurinta kirkkoa ja matkalla huomasin, että kaupungista löytyy mielenkiintoisen näköinen turkkilainen kaupunginosa, mutta sinne ei ollut aikaa lähteä kulkemaan. Kirkolta kävelin kohti kaupungin kävelykeskustaa ja matkan varrella ylitin moderneja siltoja ja pääkallopatsaan. Kaupunki oli todella hiljainen, mutta keskustassa oli hieman enemmän elämää, mutta hiljaista sielläkin oli. Kävin nauttimassa erittäin hyvää pizzaa ja sieltä suuntasin takaisin kohti bussiasemaa sillä aurinkokin oli jo laskenut. Asemalla tapasin tuttuja Pristinan hostellista, jotka olivat ottamassa saman bussin kohti Sarajevoa. Bussi saapui ja se oli jo täynnä ihmisiä. Löysin vapaan paikan ja jälleen kerran edessä oli uneton matka, tällä kertaa kohti Sarajevoa.

Balkan 2013: Kosovo

Ilta oli jälleen kerran pimentynyt, kun saavuin Pristinan bussiasemalle. Ensivaikutelma kaupungista oli se, että kaikkialla on rakennustyöt käynnissä. Laukkujani bussista kaivaessani kuulin kahden muun matkaajan kyselevän mahdollisista majapaikoista. Sanoin sitten, että he voivat seurata minua sillä itselläni oli jo hostelli varattuna ja kävelyohjeet sinne. Nämä tsekkiläiset pojat vaikuttivat olevan hyvin peloissaan Pristinan kaduilla, mikä oli itsestäni kovin huvittavaa. Päätimme hieman oikaista, mikä johtikin siihen, että olimme pian eksyksissä. Paikallisen avustuksella löysimme kuitenkin hostellille pian (ja tämä paikallinen sattui olemaan toisen tsekkiläisen exän kaveri, aikamoinen sattuma!). Buffalo Backpackersissä meidät vastaanotti pilveä poltteleva omistaja.

Aamulla oli aika lähteä tutkimaan Kosovoa. Iltapäivällä tarkoitukseni oli tavata Visar, jonka kanssa olimme sopineet Couchsurfingissä, että hän näyttäisi minulle paikkoja kaupungilla. Suuntasinkin siis ensiksi kaupungin ulkopuolelle Gracanica-nimiseen kylään, josta löytyy keskiaikainen luostari. Otin bussin asemalta, jossa odotellessa nautin 5 eurolla valtavan lihalautasen aamiaiseksi. Bussimatka oli erittäin lyhyt, n. 15 minuuttia ja lipunmyyjä huuteli minulle oikean pysäkin. Kosovolaiset eivät ole oikein innoissaan luostarista, sillä se on serbien rakentama ja muistuttaa siis kipeistä ajoista. Luostari onkin vahvasti piikkilangoin ympäröity ja portilla on iso, aseet kieltävä kyltti. Muurien keskeltä löytyy pieni kirkko, joka on kuitenkin erittäin upeasti koristeltu sisältä ja olin sillä hetkellä ainoa vierailija, joten sain nauttia rauhallisesta tunnelmasta.

Palattuani Pristinaan suuntasin kohti keskustaa, jossa tapasin Visarin. Suuntasimme ensiksi katsomaan Newborn-monumenttia, jonka kirjaimet on koristeltu niiden maiden lipuilla, jotka tunnustavat Kosovon itsenäisyyden. Suomikin löytyi sieltä, heti ekasta kirjaimesta kosovolaisten suosikin Yhdysvaltojen vierestä. Sen jälkeen Visar olisi halunnut näyttää kahvilan, josta olisi ollut hienot näkymät, mutta se oli valitettavasti kiinni, joten menimme sitten limuille toiseen paikkaan. Visar oli hyvin mielenkiintoinen henkilö. Hän on kouluttautunut psykologiksi Sveitsissä ja on hyvin avomielinen, mutta samalla hänestä paistoi esiin myös tietty perinteisyys etenkin islamin kannalta. Suurin osa kosovolaisistahan on siis muslimeja. Kävimmekin sitten katsomassa Pristinan suurimman moskeijan ja vanhan kellotornin, jonka jälkeen Visar halusi esitellä minulle toimistonsa. Toimistossa pääsin kuulemaan valtavan mielenkiintoisen keskustelun seksuaalivähemmistöjen tilanteesta Kosovossa, kun vierailemassa oli eräs aktiivi paikallisesta Setasta. Tuon keskustelun jälkeen olin positiivisin mielin Kosovon tulevaisuudesta. Kävimme vielä Visarin kanssa katsomassa Kosovon kansalliskirjaston, joka on yksi maailman erikoisimmista rakennuksista ja nauttimassa erittäin halvan aterian. Kiitos Visarin päiväni Pristinassa oli todella mielenkiintoinen. Niin, ja meinasin unohtaa, että kävimme katsomassa myös Bill Clintonin patsaan!

Hauskan hostelli-illan ja -yön jälkeen suuntasin aamulla kohti Prizreniä. Prizren on historiallinen kaupunki Kosovon lounaisosissa. Koska Kosovoa ei ole koolla pilattu, oli bussimatka sinne jälleen aika nopea. Prizreniin saavuttuani nautin ensimmäiseksi hampurilaisen Big Mac -nimisessä hampurilaispaikassa. Kosovossa ei ole kansainvälisiä ketjuravintoloita vielä, joten sieltä löytyy kaikenlaisia omia versioita eri kaupoista, kuten toi Big Mac tai Pizza Hutt ja Kolonial-niminen paikka, jonka logot näyttää vahvasti Mäkkäriltä varastetuilta.

Prizrenissä silmääni pisti nopeasti, että kaikki katukyltit ja informaatiot olivat albanian ja serbian lisäksi turkiksi. Prizren onkin kosovonturkkilaisten keskus. Bussiasemalta kesti jonkin aikaa kävellä kunnes vihdoin saavuin joenrantaan. Rantaa pitkin hieman käveltyäni saavuinkin nopeasti Shadervaniin eli Prizrenin vanhaan kaupunkiin. Vanhaa kaupunkia dominoi iso Sinan Pashan moskeija. Moskeijan vieressä on vanha turkkilaisten rakentama silta. Vanhasta kaupungista löytyy myös muutama muu moskeija sekä kirkkoja. Se ei kuitenkaan ole mitenkään iso alue, joten lähdin nousemaan kohti kaupungin vieressä olevaa kukkulaa, jonka huipulla häämötti jälleen kerran yksi linnoitus. Kävely linnoitukselle ei ole mitenkään helppo, vaan nousu on aika raskas, etenkin kesähelteillä. Autollakaan ei pääse yhtään lähelle. Olinkin aika kuollut kun vihdoin saavuin perille, mutta maisemat linnoitukselta olivat upeat. Prizren näytti hienolta yläilmoista ja näkymä avautui varmaan koko Kosovon ylitse. Tarpeeksi maisemia ihailtuani ja levättyäni lähdin takaisin alas. Ennen bussiasemalle suuntaamistani kävin vielä nauttimassa turkkilaista ruokaa ravintolassa.

Pristinassa ilta sujui hengaillessa hostellissa ja yhdeltätoista suuntasin parin muun hostellilaisen kanssa kohti yöbussia, jonka määränpäänä oli Ulcinj Montenegrossa. Yöbussi oli aivan kauhea. Musiikki soi täysillä koko matkan, valot oli päällä, musiikkivideot välkehti tv-ruuduilta ja tietysti ilmastointi oli rikki. Ei tullut paljoa nukuttua.

Balkan 2013: Ohrid

Seuraava kohteeni oli Ohridin kaupunki, joka sijaitsee Ohrid-järven rannalla. Ohridin bussiasemalle saavuttuani suuntasin suoraan kohti hostelliani. Kävelymatka ei ole kaikista lyhin etenkin, kun valitsin hieman väärän reitin kävellä kohti keskustaa. Joten helpotus oli suuri, kun saavuin hostelliini, joka samalla toimi italialaisena ravintolana. Bussimatka Skopjesta oli yllättävän pitkä ja ilta alkoikin hämärtyä pian, kun kävelin hieman kaupungilla, joka oli Skopjea vilkkaampi. Paljon näkyi ruotsalaisia ja hollantilaisia turisteja. Nautin pizzan hostellin ravintolassa ja suuntasin ajoissa nukkumaan edellisten öiden univajeen johdosta. Hostellihuoneen jaoin hiljaisten välimerellisten poikien kanssa. Yllättävä yhdistelmä.

Aamulla lähdin tutustumaan Ohridin vanhaan kaupunkiin. Vanha kaupunki on rakennettu kukkulan rinteeseen, jonka huipulla on, ei niin yllättäen, linnoitus. Otin taksin kaupungin yläportille, josta on helppo lähteä katsomaan nähtävyyksiä alamäkeen. Päätin jättää linnoituksen välistä, koska niitä on nähty jo aivan tarpeeksi enkä kuumuudessa viitsinyt kiivetä sen luo. Tarkastin ensimmäiseksi vanhan amfiteatterin ja sen jälkeen lähdin etsimään Sveti Pantelejmon-nimistä kirkkoa. Kirkon ja sen ympärillä olleiden arkeologisten kaivausten luokse saavuttuani eräs ukkeli tuli vaatimaan minulta pääsylipun ostamista. Hieman ihmettelin, kun en mistään ollut lukenut, että sellaisen maksamista vaaditaan. Jäinkin portin pieleen katselemaan, miten muut maksun hoitavat. Hyvin nopeasti kävi selväksi, että pääsylippua vaadittiin vain ulkomaalaisilta turisteilta, ja heiltäkin vain valikoidusti. Kun nämä kaksi lippuja myyvää henkilöä kuumottivat muita turisteja, kävelin vain heidän ohitseen. Sveti Pantelejmon on oikein nätti pieni kirkko ja sen vieressä olevan kirkon jäännökset sisältävät hienoja mosaiikkilattioita.

Seuraavaksi oli vuoro nähdä Ohridin kuuluisin rakennus: Pyhän Kaneon Johanneksen kirkko, joka sijaitsee upealla paikalla kallion kielekkeellä Ohrid-järven rannalla. Maisemat oli paikalla hienot ja kirkko söötti. Istuskelin kirkon lähistöllä hetken seuraten nunnaa, joka otti itsestään valtavasti poseerauskuvia kirkon kanssa. Kirkolta kävelin rantaa pitkin takaisin keskustaan. Matkan varrelle oli rakennettu kävelysilta, jota pitkin pääsi kävelemään järven päällä ja se oikaisi matkaa huomattavasti. Silta oli paikoin vain aika kiikkeränoloinen.

Nähtävyyskierrokseni jälkeen oli tapasin saksalaisen Lauran, jonka kanssa olimme sopineet Couchsurfingin kautta, että menisimme yhdessä rannalle. Laura oli töissä alueella ja tiesi minne päin järveä kannatti suunnata. Suuntasimme siis Gradisten rannalle, jota Igor oli Skopjessa ollessani myös suositellut. Gradiste olikin täynnä nuoria ja jokaisella rannalla oli oma DJ soittamassa hyvää tanssimusaa. Alkoholistakaan ei ollut puutetta, siitä piti huolen rantabaarit ja toki järveenkin oli aseteltu pöytiä. Itse nautin hyvää makedonilaista radleria. Rantapäivään toi jännitystä järven toisella puolella ollut myrsky, joka sai valtavat aallot aikaan meidän puolellamme. Niissä oli tosi hauska uida ja katselle salamoita. Ohridiin palattuamme tapasimme Lauran paikallisia kavereita baarissa.

Seuraavana aamuna suuntasin taas kohti bussiasemaa. Ensimmäiseksi otin bussin kohti Skopjea. Bussimatkasta kehkeytyi aika jännittävä, kun bussi heilahteli todella pelottavasti aina töyssyihin osuttuaan. En tiedä huomasiko kuski koko asiaa, mutta takaosassa bussia se tuntui todella pelottavalta ja lopulta vihaiset matkustajat saivatkin kuskin pysähtymään ja jäimme odottamaan uutta bussia. Bussissa oli lisäkseni muutama muu turisti, jotka olimme kaikki hyvin hämillämme, mitä oli tapahtumassa, mutta loppujen lopuksi saavuimme turvallisesti Skopjeen. Skopjessa itselläni oli puoli tuntia aikaa kuluttaa viimeiset Makedonian denarit pois ja sitten otinkin seuraavan bussin kohti Kosovoa ja Pristinaa!

Balkan 2013: Skopje

Bussi saapui Skopjen bussiasemalle myöhässä ja kello lähenteli puoltayötä. Skopjessa majottauduin taas Couchsurfingin kautta ja majoittajakseni olin saanut tällä kertaa Igorin. Igor tuli minua asemalle vastaan, josta suuntasimme ensiksi etsimään ruokaa. 2 ensimmäistä tarkastamaamme paikkaa olivat jo kiinni, mutta kolmannessa tärppäsi ja sain kebabit (tai gyroksen kuten niitä Makedoniassa kutsutaan) vatsani täytteeksi. Sen jälkeen kävimme tarkastamassa Skopjen kuuluisan yöelämän. Nyt oli kuulemma hieman hiljaisempaa kuin yleensä, koska oli Ramadanin päätösjuhlat käynnissä ja ne ovat yleinen vapaa Makedoniassa. Ja kun kesällä on vapaata, kaikki häipyvät maaseudulle, jossa parhaat bileet kuulemma ovat. Mutta kyllä Skopjestakin elämää löytyi. Ensiksi hengailimme baarissa vanhan kaupungin puolella ja sitten menimme joenvarressa sijainneelle klubille. Balkanilla opin, että klubi tarkoittaa paikkaa, jossa soitetaan musiikkia kovalla, siellä on iso tanssilattia, juomat on kalliimpia kuin baarissa, ihmiset hyvinpukeutuneita (ja kauniita/komeita), mutta niissä ei missään tapauksessa tanssita! Tanssimista voi kuulemma harrastaa diskoissa, mutta niitä on vähemmän kuin klubeja. Klubeille tullaan vaan näyttäytymään ja vaan typerä ulkomaalainen känniääliö ottaisi siellä yhtään tanssiaskelta. Noh, musiikki oli todella hyvää klubilla jossa olimme, mutta seisoin paikoilla kuten kaikki paikallisetkin.

Igor oli päivän töissä, joten lähdin herättyäni kiertämään kaupungin ympäri. Ensimmäiseksi opin, että Skopjessa käytetään kaksikerroksisia busseja kuten Englannissa. Seuraavaksi törmäsin moderniin ortodoksikirkkoon, joka olisi kuulemma kansalliskirkko. Sitten edessäni kohosikin Skopjen ylle nouseva linnoitus. Ylitin joen siltaa pitkin, jonka molemmissa päissä seisoivat valtavat leijonapatsaat. Ja sillalta näinkin sitten ihmeen, jota en osannut ollenkaan odottaa. Nimittäin Skopjen keskustan. Skopje tuhoutui vuonna 1963 maanjäristyksessä, ja koko Jugoslavian vallan ajan se oli aikamoista takapajulaa. Itsenäistyttyään poikkeuksellisesti ilman sotaa on maassa rakennettu kansallista identiteettiä ja maan johto onkin nähnyt parhaakseen panostaa valtaviin patsaisiin ja kreikkalaisilta temppeleiltä näyttäviin taloihin, joilla voidaan koristella Skopjen keskusta. Kansa ei ole hyppinyt tästä riemuissaan. Keskustan keskeiseksi paikaksi on tullut valtava Aleksanteri Suuren patsas ja sitä ympäröivä Makedonian aukio. Patsaan ympärillä on suihkulähde, jossa vesi tanssii musiikin tahdissa. Illalla lisänä on vielä valot. Ja tietysti aukiolta löytyy myös valtava Makedonian lippu. Aukiolta lähtevän kävelykadun varrelta löytyy Äiti Teresan muistotalo sillä hän syntyi Skopjessa albanialaiseen perheeseen. Kävelykadun loppupäässä on kansallismuseo, joka on tehty maanjäristyksessä vaurioituneen entisen rautatieaseman sisälle. Museon kello on pysähtynyt maanjäristyksen kellon aikaan.

Palattuani takaisin aukiolle ylitin joen ylittävän vanhan sillan, joka onnistuttu kadottamaan kaiken uuden kiiltävän keskelle. Sillan toisella puolella Aleksanteri Suurelle vilkuttaa hänen isänsä patsas lähes yhtä valtavana. Patsaan takaa alkaa ehdottomasti suosikkialueeni Skopjessa, nimittäin  Skopjen vanha kaupunki. Ensimmäiseksi kävin nauttimassa herkulliset cevapit lounaaksi ja sen jälkeen lähdin tutkimaan aluetta. Alue on alunperin ollut makedonianturkkilaisten asuttama, mutta nykyään se on täynnä kauppoja ja baareja. Paitsi tänään kaikki oli kiinni, koska oli Ramadanin loppubileet. Koko vanha kaupunki oli täysin kuollut ja missään ei näkynyt ketään. Kiertelin ilman suuntaa ympäriinsä bongaillen moskeijoita. Kävin myös kirkossa, joka oli rakennettu osittain maan alle, koska osmaanien vallan aikaan kirkkoja ei saanut rakenta moskeijoita korkeammalle. Kirkon vahtimestari antoi minulle kierroksen englannin, saksan ja makedonian yhdistelmällä, mutta pääkohdat tuli kyllä selviksi. Kirkolta suuntasin kukkulan päälle kohti linnoitusta. Linnoituksen portilla oli iso kyltti, joka sanoi sen olevan suljettu yleisöltä. Portin takana ollut vartija kuitenkin jo huuteli ja huitoi minulle, että olisin tervetullut sisälle kyltistä huolimatta. Tässä vaiheessa päivää aurinko alkoi taas mukavasti paahtamaan ja linnoituksessa olo tuntui paistinpannulla kävelyltä. Kiipeilin aitojen yli ihailemaan maisemia muurin päältä. Sain olla ihan yksikseni, pois lähtiessä törmäsin kolmeen turkkilaiseen turistiin. Linnoitukselta lähdin kävelemään takaisin Igorin luokse.

Illalla menin Couchsurfing-tapaamiseen, jonka paikalliset jäsenet olivat järjestäneet. Tapaamisessa olleet ihmiset olivat erittäin hyvää seuraa ja istuimmekin baarissa monta tuntia. Kolme viimeistä meistä menimme vielä syömään yhdessä pizzat, ja takaisin Igorin luokse saavuinkin vasta neljän aikoihin. Aamulla (tai oikeastaan iltapäivällä...) oli aika taas pakata. Ennen lähtöäni Igor juotti minulle isänsä valmistamaa rakijaa, joka oli erittäin tujua tavaraa. Hyvä ettei henki lähtenyt! Rakijashottien ja hyvästien jälkeen suuntasin kohti bussiasemaa ja otin ensimmäisen bussin kohti Makedonian kesäpääkaupunkia Ohridia.

Balkan 2013: Belgrad

Aurinko oli juuri noussut, kun juna ohitti Novi Sadin kaupungin Serbiassa. Olisi kiinnostavaa joskus vierailla sielläkin, mutta tällä kertaa kohteena oli Belgrad. Juna saapui kuuden jälkeen aamulla Belgradin rautatieasemalle. Edessäni oli pitkä päivä sillä pääsisin majapaikkaani vasta seitsemältä illalla. Olin löytänyt majoituksen Couchsurfingin kautta ja host oli töissä iltaan saakka. Mutta rinkasta oli päästävä eroon. Tarkastin oppaastani lähimmän hostellin ja suuntasin sitä kohti. He suostuivat säilyttämään rinkkaani päivän ajan, mutta jouduin kertomaan pienen valkoisen valheen, että olin ollut viikko aiemmin heidän asiakkaansa.
Seuraavaksi oli tarkoitus löytää paikka josta saisin aamiaista ja mieluiten wifin siihen päälle. No sellainen löytyikin onneksi ja kun olin saanut itseni tankattua oli aika lähteä tutustumaan kaupunkiin. Lähdin suunnistamaan kohti jokea ja pian Sava siinsikin jo edessäni. Otin maisemiakuvia sillalta ja huomasinkin jo seuraavan kohteeni sieltä, Kalemegdanin linnoituksen. Lähdin kävelemään joen rantaa pitkin kohti linnoitusta, mutta pian huomasin, että kävelymatka olikin aika pitkä sillä rantaa pitkin kulkevaa tietä ei pystynyt ylittämään vasta kuin linnoituksen toisella puolella. Ensimmäinen ajatus ylös linnoitukseen lopulta käveltyäni oli, että se muistuttaa aivan Suomenlinnaa. Rakennustyyliltään siis, koska maisemiltaan paikat ovat aivan erilaiset. Linnoituksen kierrettyäni ja maisemia ihailtuani alkoi väsy painaa valvotun yön jälkeen. Päätinkin sitten ottaa torkut penkillä keskellä linnoitusta olevassa puistossa. Heräsin 2 tuntia myöhemmin, kun vieressäni seisoi turistiryhmä kuuntelemassa opastusta. Torkkujen jälkeen oli kyllä huomattavasti pirteämpi olo.

Jatkoin matkaani linnoituksesta kohti Knez Mihailovia, joka on Belgradin keskustassa oleva kävelykatu. Sitä ennen ihastelin vielä linnoituksen Stambol-porttia ja tykkikokoelmaa. Knez Mihailovilla tarkoitukseni oli tavata Jovan, joka oli suostunut opastamaan minua kaupungilla. Jovan oli hyvin mielenkiintoinen henkilö, hän oli esimerkiksi liftannut tapaamaan minua. Hänen kanssaan oli mukava jutella matkustamisesta sillä hän oli mm. liftannut Afganistanissa. Jovan esitteli minulla keskustasta alueita, jotka eivät ole niin turistisia. Myöhemmin vielä istuimme puistossa pussikaljalla, joka on hyvin halpaa lystiä Serbiassa.

Jovanin lähdettyä kävin vielä itsekseni tutustumassa alueeseen, josta löytyy mm. vanha kuninkaallinen palatsi (nykyään kaupungintalo), Pyhän Markuksen kirkko ja Serbian parlamentti. Ruokaa löydettyäni olikin jo aika mennä tapaamaan Veljkoa, jonka luona aioin majoittua. Hostellilta tavarat haettuani Veljko tuli minua vastaan rautatieasemalle ja sen jälkeen suuntasimme yhdessä katsomaan Sveti Savaa, joka on maailman suurin ortodoksinen kirkko. Se sijaitsee hieman syrjemmässä keskustassa, joten olin erittäin iloinen, että olimme liikkeellä autolla. Kirkko näytti erittäin hienolta iltavalaistuksessaan. Kirkko on kuitenkin edelleen työn alla vaikka sen rakentaminen aloitettiin jo 1935. Ulkokuori valmistui 1989, mutta sisältä puuttuvat vielä koristelut. Syynä ovat olleet jatkuvat sodat ja Jugoslavian kommunistinen politiikka, jotka ovat hidastaneet kirkon rakentamista. Kirkon jälkeen Veljko esitteli minulle Ada Ciganlijan saaren, joka on Belgradin suurin virkistys- ja urheilualue. Kesällä se on täynnä ihmisiä, päivällä uimassa ja urheilemassa ja illalla bilettämässä. Itse tutustuin bilettämispuoleen, vaikka näytti alueella oleva tekojärvi huokuttelevan yöuimareitakin.

Seuraavana päivänä Veljko heitti minut ennen töihin lähtöään Zemunin kaupunginosaan. Zemun on periaatteessa oma pieni kaupunkinsa, vaikka hallinnollisesti kuuluukin Belgradiin. Se kuitenkin sijaitsee hieman syrjemmässä kaupungista ja Zemunista tuli heti mieleen rauhallinen pikkukaupunki tunnelma. Ensimmäiseksi nautin aamiaiseksi tuoreita burekeja leipomosta ja sen jälkeen olikin aika kierrellä ympäri Zemunia. Veljko oli suositellut minua vierailemaan Zemunissa, muuten en olisi varmaan tajunnutkaan tulla sinne. Zemun oli oikein viehättävä paikka. Sen vanha kaupunki on saksalaisten rakentama ja arkkitehtuuri eroaakin muusta Belgradista paljon. Kiipesin Zemunin yllä kohoavan Gardoš-kukkulan päälle, josta avautui hieno näkymä Zemunin yli Belgradiin. Kukkulalta alas tultuani lepäsin hetken Tonavan rannalla seuraten jonkin tv-ohjelman kuvauksia. Olen unohtanut mainita, että Belgradissa kuten Budapestissakin oli todella kuuma, lämpötila nousi joka päivä neljäänkymmeneen asteeseen.

Zemunista otin bussin takaisin Belgradiin. Matka oli todella lyhyt bussilla, n. 10 minuuttia. Belgradissa suuntasin taas Knez Mihailoville ja lähdin tutkimaan sen sivukatuja. Kävin katsomassa Belgradin ainoan moskeijan, Bajraklin, joka on yksi vanhimpia rakennuksia Belgradissa, vuodelta 1526. Löysin myös erään ottomaanihallitsijan haudan, muutaman kirkon, hienoja graffiteja ja Skadarlija-kävelykadun, joka oli ennen hyvin boheemihengailupaikka, vaikutti edelleenkin hyvin hipsteriltä. Lounaan jälkeen kävin vielä uudestaan Kalemegdanilla, josta suuntasin katsomaan rautatieaseman lähellä olevia kahta vuonna 1999 pommitettua isoa rakennusta. Rakennukset ovat mielestäni aika vaikuttava muisto sodan julmuudesta. Sieltä kävelin vielä kerran katsomaan Sveti Savaa, jotta saisin siitä kuvia myös valoisaan aikaan. Ilta alkoikin hämärtyä kun saavuin kirkon luokse ja kuvat otettuani suunnistin taas rautatieasemalle Veljkoa vastaan. Ennen Veljkon saapumista kävin ostamassa itselleni bussilipun Skopjeen seuraavalle päivälle.Veljko vei meidät syömään Uuden Belgradin puolelle, jossa on yksi katu täynnä pikaruokapaikkoja, jotka tarjoavat serbialaisia pikaruokia. Valtavan kokoisessa serbialaisessa hampurilaisessa riittikin syötävää, joten sen päälle oli hyvä käydä vielä kävelyllä joen varrella, jossa belgradilaiset perheet olivat viettämässä iltaa.

Aamulla olikin aika sanoa hyvästit Veljkolle. Hän heitti minut keskustaan ja aamiaisen nautittuani suunnistinkin suoraan bussiasemalle. Bussi kohti Skopjea lähti matkaan ja edessä oli 9 tuntia istumista täydessä, mutta onneksi ilmastoidussa bussissa. Bussin eka pysähtymispaikka oli matkan puolivälissä Nišin kaupungissa, joka sijaitsee eteläisessä Serbiassa. Maisemat olivat pääosin tasaista maissipeltoa, mutta kaikissa suunnissa näkyi kaukana kohovia kukkuloita ja vuoria. Makedoniaa lähestyessä maisema alkoi kuitenkin kohoilla enemmän, mutta sitten olikin auringonlaskun aika. Makedonian rajalle tultaessa oli jo täysin pimeää.