Juna Budapestista eteni hiljalleen helmikuisten maisemien läpi. Illan jo hämärryttyä saavuimme Kroatian ja Unkarin rajalle. Tarkastus sujui nopeasti ja sain Kroatian leimat passiin, mahdollisuus joka myöhemmin tänä vuonna loppui Kroatian liityttyä Euroopan unioniin heinäkuussa. Juna pysähtyi Zagrebissa, mutta se ei ollut oma kohteeni, vaan vielä olisi matkaa yli tunnin verran kohti Ljubljanaa. Slovenian ja Kroatian rajalla palasimme takaisin Schengen-alueelle ja unioniin, joten taas olin tarkastuksen edessä. Tällä kertaa tarkastus ei sujunutkaan enää niin sujuvasti. Kroatialaisen passintarkastajan avatessa passiani, passini henkilötietosivu lennähti passista irti. Tuijotimme tarkastajan kanssa toisiamme molemmilla pieni kauhu silmissä. Tarkastaja päätti sitten leimata passini ilman kommenttia ja häippäsi. Mielenkiinnolla odotin slovenialaisia tarkastajia ja pian he saapuivatkin. Passia tutkiessaan tarkastaja kuitenkin vaan totesi, että passini ei ole enää voimassa (ihan tosi?!?!?!) ja minun kannattaisi hankkia uusi (jaa, ei tullut mieleenikään), mutta onneksi ei mitään ongelmia tullut eteen, plussat siitä tarkastajalle.
Ljubljanaan saavuin keskiyön paikkeilla. Vaikka oli lauantai-ilta oli kadut aivan täysin tyhjiä ja kuolleita. Välillä näkyi ihmisiä naamiaisasuissa ja tajusin, että nyt on karnevaaliaika, mistä johtuen kaikilla vastaantulijoilla oli jotain kummaa päällä. Hostellille saavuttuani huokaisin helpotuksesta, mutta pian tajusin ettei ongelmat siihen loppuneet. En löytänyt puhelintani. Pian tajusin, että se oli varmaan jäänyt junaan ja suuntasinkin takaisin asemalle. Asemalla ei ollut enää ketään ja kaikki oli kiinni. Tuskailin siinä sitten aikani kunnes huomasin asemarakennuksessa oven, jonka luona ihmisiä kävi tupakalla sisätiloista. Hiippailinkin sitten ovesta sisään ja löysin taukohuoneen, jossa hengaili erinäisiä ukkoja. Kyselin, jos kenelläkään olisi taitoja englannin kielessä ja yksi tällainen henkilö löytyikin. Selitin hänelle, että olin unohtanu puhelimeni junaan ja kysyin mihin voisin ottaa yhteyttä, jos se oli mahdollisesti löytynyt. Tämä ukko käski minun odottaa hetken ja katosi sitten hyvin pitkäksi aikaa. Takaisin palattuaan hän kertoi, että puhelimeni on tallessa, mutta se on edelleen junassa, joka on matkalla kohti Itävaltaa. Saisin aamulla takaisin asemalta. Kiittelin miestä valtavasti ja lähdin takaisin hostellille nukkumaan miljoona kertaa huojentuneempana.
Aamulla heräsin virkeänä hyvin nukutun yön jälkeen. Yön ajan oli satanut lunta ja koko kaupunki oli kauniin lumivaipan peitossa. Aurinkokin uskalsi paistaa. Suuntasin ensiksi asemalle, jonka baarista sain kännykkäni takaisin. Enää pitäisi hoitaa passiasia kuntoon, mutta sen piti odottaa seuraavaan päivään, koska nyt oli sunnuntai ja Suomen suurlähetystö oli kiinni.
Aamiaisen Mäkkärissä nautittuani suuntasin kohti keskustaa ja vanhaa kaupunkia. Aurinko paistoi todella ihanasti ja Ljubljana esittäytyi oikein viehättävänä. Vanhassa kaupungissa oli ihmisiä sunnuntaikävelyllä, mutta silti tunnelma oli aika hiljainen. Italialaisia turisteja näytti olevan paljon. Itse suuntasin seuraavaksi ylös keskellä kaupunkia olevan mäen huipulle, jossa sijaitsee Ljubljanan linna. Ostin lipun johon kuului kaikki, mm. hissimatka rinnettä pitkin ylös ja linnan museo. Museo osoittautui ihan hyödylliseksi, koska minulla ei ollut mitään hajua Slovenian historiasta. Parhainta linnassa oli kuitenkin näkymät. Selkeän sään ansiosta näkymät ulottuivat Alpeille asti ja tätä maisemaa oli oikein rentouttavaa ihailla. Linnan jälkeen kiertelin vielä vanhassa kaupungissa ja illalla tapasin slovenialaisen kaverini Anitan, jonka kanssa istuimme iltaa baarissa vaihtaen kuulumisia.
Seuraavana päivänä suuntasin aamiaisen jälkeen kohti Suomen suurlähetystöä. Suurlähetystöllä vierähtikin lähes koko päivä, koska uuden passin hankinnassa yhden päivän aikana oli monia ongelmia. Kaikki kuitenkin lopulta onnistui ja itseltäni oli huolet ohi. Kävin nauttimassa sen kunniaksi hevosenlihaburgerin Hot Horsessa, joka tarjoilee monia hevosenlihasta tehtyjä tuotteita. Lisäksi kävin kävelemässä Tivolin puistossa ja Ljubljanan uudemmissa osissa. Lopuksi kävin vielä tsekkaamassa Metelkovan alueen, joka on entinen vankila, mutta nykyään siellä asustaa taiteilijayhteisö. Alue on todella mielenkiintoinen kaikkine graffiteinen ja taideteoksineen, ehdottomasti suosikkejani Ljubljanassa. Illalliseksi nautin oikein hyvää falafelia paikasta, jonka nimi on Falafel. Trubarjeva cesta on muuten se katu, josta kannattaa etsiä ruokapaikat. Söin myös yksi ilta erinomaista intialaista tandoorikanaa paikassa, jonka nimi oli, yllätys yllätys, Tandoor.
Viimeinen päivä Ljubljanassa koitti. Minulla oli koko päivä aikaa, koska lento takaisin Istanbuliin oli vasta keskiyöllä. Päätinkin lähteä maaseudulle katsomaan Škocjanin luolia. Otin junan Ljubljanasta kohti Divačan kylää, joka sijaitsee luolien lähellä. Kylään saavuttuani luki luolille vievän bussin pysäkillä, että luolat olivatkin tänään kiinni liian suuren lumisateen vuoksi! 1,5 tunnin matka tänne turhaan ja seuraava juna takaisin Ljubljanaan olisi vasta 2 tunnin päästä. Ajan kuluksi kiersin kylän ympäri, jossa ei ollut mitään nähtävää. Kävin ostamassa ruokaa supermarketista ja loppuajan vietin jutellen kyläjuopon kanssa rautatieasemalla. Keskustelu oli itseasiassa erittäin mukava. Junamatka takaisin sujui mukavasti hienoja vuorimaisemia ihastellen. Illalla otin viimeisen lentokenttäbussin lentokentälle, jossa lennon lähtöä piti odotella lähemmäs 4 tuntia. Ljubljanan lentokenttä on pieni, mutta sieltä löytyy oikein mukavasti palveluja ja onneksi ilmainen wifi. Lento Istanbuliin oli Adria Airwaysin operoima, ja sain nautittua koneessa vielä Slovenian matkani viimeisen burekin, joita oli tullut osteltua aika paljon.
Aamuöinen Istanbul tuntui tutulta ja turvalliselta.
No comments:
Post a Comment